Mount Kazbek 2014

Mount Kazbek on Kaukasuksen seitsemänneksi korkein huippu (5 047 m). Se sijaitsee Georgiassa lähellä Stepantsmindan kaupunkia. Normaalireitti on helpohkoa (PD) trekkailua jäätiköllä. Reitin vaikein kohta on 100 metriä ennen huippua, jossa rinne on jyrkimmillään.


Mt. Kazbekin huipulla

Laitan tämän kuvan heti tähän alkuun, koska se kertoo paljon matkan tarkoituksesta. Tämän fiiliksen takia reissuun lähdettiin! Tietysti huipulle pääseminen on vain yksi reissun kohokohta, mutta tärkeä sellainen. Aina ei pääse huipulle, ei edes joka kerta, mutta tällä kertaa minua onnisti.


Mikko L. ja Jouni olivat jonain kauniina kesäiltana, naapurin kasvimaata huoltaessaan, keksineet kiivetä korkealle vuorelle. Ajatus oli jäänyt sen verran elämään, että myöhemmin kohteeksi valikoitu Georgiassa sijaitseva Mt. Kazbek (5047 m).

Se taisi olla keskitalvea, kun Mikko L. otti yhteyttä ja kysyi olisinko halukas osallistumaan retkikuntaan. Hallitusneuvotteluiden jälkeen päätin osallistua yritykseen nousta Mt. Kazbekille. Pian kasassa oli mukavan oloinen porukka, jota hieman myöhemmin tuli säestämään vielä yksi jäsen, Jarmo.

Etäneuvottulumiittingin tuloksena saimme lyötyä lukkoon ajankohdan ja varattua lentoliput. Se sitoutti meidät kaikki osallistumaan yhteiseen tavoitteeseen. Erityisesti pitää mainita, että Mikko L. toimi ansiokkaasti  koko hankkeen ajan. Hän oli eteenpäin vievä voima, jota tällainen reissu tarvitsee onnistuakseen. Toinen reissun onnistumisen kannalta merkittävä rooli oli Jarkolla. Georgiassa asuvana ja asioita hyvin sumplivana sekä erityisen huolehtivana kaverina järjesti retkikunnalle oppaat, majoituksen, kyydit, yms. kaiken mitä voisi kuvitella tarvitsevan retken onnistumista ajatellen.

Facebook‐ryhmässä vaihdettiin ajatuksia kaikenlaisista asioista. Ennen kaikkea viestitettiin varustehankintojen edistymisestä, matkasuunnitelmasta sekä kuntoilusta kiipeilyä ajatellen.

Jarkon Facebook-päivitys lähdön kynnyksellä

 ”Jaa, minkälaista viinaa toi Absintti on?”

Olimme kaikki päättäneet majoittua Jounin luokse, josta on vain tunnin ajomatka lentokentälle. Lähtöä edeltävä ilta vietettiin jalkapalloa katsellen ja suunnitellen matkaa. Vielä kerran kävimme varusteet läpi ja teimme viime hetken optimointeja. Saunominen ja keskustelu jatkui aina aamutunneille asti.

Aamulla Jarmo kokeili vaihtaa lippunsa samalle lennolle. Hän oli retkelle myöhemmin ilmoittautuneena joutunut ottamaan toiset lennot, koska samalle lennolle ei ollut enää paikkoja jäljellä. Asiaa selvitellessään hän sai kuulla, että alkuperäinen lento on peruttu. Sitten alkoi ihmettely miten pääsisi, edes lähelle samaan aikaa, perille muun porukan kanssa. Kokeneena matkustelijana Jarmo järjesteli uudet lennot ja oli määränpäässä melkein yhtä aikaan.

”Kappas saatana, nehän ovat mun kamoja tuolla liukuhihnalla!”

Vihdoin Georgiassa! Jaahas, liukuhihnalta tulee jonkun kamoja ilman laukkua. Kappas saatana, nehän ovat mun kamoja. Stana, missä laukku? Kerään irtokamat hihnalta ja mietin peloissani mitä lopuille on tapahtunut. Muiden saadessa omat laukkunsa tulee myös minun laukku. Onneksi laukku on revennyt vain pieneltä osalta, eikä irtoremmien ansiosta ollut revennyt kokonaan. Kaikki kamat tallessa. Jeah!

Sitten tullin läpi suoraan rahan vaihtoon, jossa Jarkko oli meitä jo odottelemassa. Hienoa, että meillä oli paikalliset metkut tunteva Jarkko järkkäilemässä reissua! Rahanvaihto-operaation jälkeen menimme lentokentän Burger Kingiin, josta jatkoimme matkaa vatsat kylläisinä Jarkon kämpille. Taksikyyti olikin astetta mielenkiitoisempi. Kuski jaksoi ajella sääntöjen mukaan about 3 km, jonka jälkeen Rav4:n sai kyytiä. Pikkasen tuntui kaverin auton iskunvaimentimissa olevan ongelmia. Hyvä ettei lentoon lähtenyt muutamasta kuopasta. Kuski hidasteli motarilla ainoastaan tutkan kohdalla, jolloin Jarkko painoi ohi. Keskustassa olevat poliisit eivät taksikuskia häirinneet eikä poliiseja kiinnostanut reilu ylinopeus. Huh, se oli melkoinen ensikokemus Georgian liikenteeseen.

Välppäsimme kamat kasaan Jarkon asunnolla ja painelimme takasin parkkipaikalle, jonne oppaamme ja kuskimme olivat sopivasti saapuneet. Kiinnitimme kaikki kamat maastoauton katolle ja lähdimme kuskin kämpille hakemaan kiipeilyvarusteita.

Tiimi valmiina lähtöön

Autokyyti

Kuskimme näytti kämpässä olevien kuvien perusteella sellaiselta kaverilta, että hän on tehnyt vuorilla muutakin kuin ajanut autoa. Valitettavasti varsinainen oppaamme oli parempi kokki kuin opas, eikä kokkinakaan kovin kummoinen. Onneksi nälkä on varsin toimiva mauste ja ruokahalu kasvoi sopivasti matkan edetessä.

Saimme kaikille tarvittavat kiipeilykamat ja aloitimme vauhdikkaan matkan kohti Tsebamindaa. Matkalla riitti paljon ihmeteltävää, kuten miksi lehmät tykkäävät oleilla siltojen kohdilla? Lieneekö paikallisen rodun ominaisuus? Siltalehmä? Tsebamindasta oli mielenkiintoinen maastoajo ylös Gergeti Trinityn kirkolle, jossa hevoset odottivat valmiina kuskaamaan kamat perusleiriin.

Hevoset apuna

Vihdoinkin perusleirissä. Perusleirissä oli yhteensä noin kymmenkunta muuta telttaa. Matka leiriin meni nopeasti ja sääkin suosi. Sää huononi vasta  iltaa kohden. Ruoan jälkeen telttoja pystyttäessä satoi hetken ja myös ukkonen paukkui. Toisen teltan kanssa oli hieman pystytysvaikeuksia, mutta onneksi Mikko L:n nokkeluudella saimme 6-hengen soputeltan siihen malliin, että siellä pystyi – hyvässä hengessä – yöpymään yön yli. Oli heti selvää, että näillä teltoilla emme tulisi yöpymään 4000 metrissä.

Osa jengistä koki hieman heikotusta vähäisistä yöunista ja korkeasta ilmanalasta johtuen. No, minä ainakin! Lieneekö ollut heikotuksen syytä kun heräsin yöllä vai muuten vain jännitti. Kävin ulkona haukkaamassa vuoristoilmaa, kun samalla huomasin taivaanrannan välkehtivän. Salamointia ilman ääntä. Useampana yönä oli havaittavissa samanlainen ilmiö. Välillä myös äänen kanssa.

Perusleiri

Aamulla alkoi matkamme kohti ABC-leiriä. Teltat kasaan ja aamupala nassuun. Pääsimme liikkeelle hyvissä ajoin. Jäätiköllä laitoimme raudat jalkaan ja hakut ”hollille”. Jo jäätiköllä piti yhden meistä tehdä ”slaavi-kyykyt”, mutta eipä siinä mitään. Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää. Vihdoinkin perillä. Huh! Nousu Meteolle (Bethlemi Hut) oli ihan kohtuullinen ponnistus!

Matkalla Meteolle

Oleilimme Meteolla odotellen huipulle nousemista. Akklimatisoitumiseen oli varattu vain vähän aikaa. Itse makoilin kaksi päivää, osan porukasta reippailen ylempänä vuoristossa. Meteosta jäi mieleen siivoton käymälä ja muutenkin epäsiisti meininki. Oikeastaan on vaikea sanoa mitään muuta kuin, että varaa hiilitabletteja, savetteja ja reilusti vessapaperia mukaan. Sillä niitä tässä paikassa tarvittiin.

Meteo

Jokainen teki olonsa niin mukavaksi kuin kykeni. Minua ei makoilu häirinnyt. Päinvastoin, se oli oikein mukavaa kun sai kerrankin vain olla.

Meteolla majoittumista

”Onnellisia ovat ne jotka nukahtavat ensimmäisenä!”

Yöllä aina noin kahteen asti oli yleensä tyyntä. Heti kahden jälkeen alkoi usein tuulemaan ja pihalla oleva lähteestä johdettu jatkuvasti virtaava vesiputki meni jäähän. Onneksi aurinkoiset päivät pian sulattivat putken ja vettä oli taas saatavissa. Kylmemmillä keleillä kannattaa vettä yrittää jotenkin säilöä, jos putki sattuisi jäätymään pidemmäksi aikaa. Ainakin keittiössä näytti olevan isoja kanistereita, jotka saattoi täyttää vedellä yhteiseen käyttöön.

Churchkhelaa

WP_20140708_021

Aamuinen lähtö klo kaksi yöllä kohti Kazbekin huippua oli jännittävä. Pimeässä otsalamppujen valojen loisteessa kävelimme yhtenä pitkänä helminauhana kohti korkeuksia. Lähes jokainen vuoristomajan kiipeilijöistä oli lähdössä samaan aikaan, sillä olihan siksi päiväksi luvattu hyvää säätä.

”Ja paskat koko rinteelle!”

Heti nousun alussa alkoi nenäni vuotamaan verta, eikä meinannut millään tyrehtyä. Kuljin tuppo nenässä aina huipulle asti. Lisäksi vatsaa kouristi pahaenteisesti. Olo alkoi olla välillä melkoisen tukala. Auringon nousun jälkeen oli pakko helpottaa oloa. Onneksi ei tarvinnut etsiä piilopaikkaa, sillä sellaisia ei yhteen köytettynä jyrkässä rinteessä ole.

Matkalla huipulle

Pikku hiljaa oma kuntoni alkoi kohentumaan. Vastaavasti toisen Mikon olo muuttui ”epätodelliseksi” pisimmän rinteen kohdalla. Nousu tuntui loputtomalta. Vasta satulaan päästyämme oli tunne sellainen, että tässähän saattaa päästä ylös asti!  Oppaalla ja Jarmolla oli ongelmia jäärautojen kiinnipysymisen kanssa. Opas oli antanut omat kenkänsä jonkun toisen ryhmän jäsenelle ja ilmeisesti rautojen säätö oli mennyt kiireessä pieleen, kuten muukin oppaan valmistautuminen. Hänellä oli mm. kaikessa kiireessä jäänyt vesipullo pois matkasta tai sitten hän oli hävittänyt sen alkumatkan pimeydessä. Jarmon toisen raudan remmi oli lyhempi ja se aiheutti ongelmia.

Pidimme pidemmän tauon satulassa ja jatkoimme ylös viimeiset sata metriä soolona, ilman opasta ja köyden tuomaa turvaa. Rinne huipulle oli jyrkkä ja pitkä. Rinteessä tuli vastaan huipulla käyneitä. Olimme sen päivän viimeisiä huipulle nousijoita, yhdessä Puolalaisen retkikunnan kanssa.

”Vihdoinkin huipulla.”

Otan viimeiset askeleet kohti korkeinta kohtaa, jossa Jouni seisoskelee. Halaamme hymyillen ja hyvän olon tunne valtaa mielen, antaen samalla lisää voimaa väsyneeseen kroppaan. Vuori on hetken meidän!

Huipulla

Huipulta paluu alas jyrkkää rinnettä oli ehkä reitin vaarallisin osuus. Huusin kavereille, että nyt ei saa keskittyminen herpaantua. Pääsimme takaisin satulaan jossa kiinnittäydyimme takaisin köysistöksi. Oppaamme meni edeltä ja minä toimin takana ”jarrumiehenä”, jos jotain menisi pielen. Tuskailin vauhdin hitautta, mutta ehkä kuitenkin oli parasta pitää hidasta vauhtia, sillä väsymys alkoi painaa melkoisesti, eikä virheisiin ollut varaa. Onneksi vyöryherkimmät rinteet olivat varjon puolella, koska päivä oli jo pitkällä ja aurinko paistoi rinteitä lämmittäen.

Alas huipulta

Heti jyrkässä rinteessä paha olo palasi uudelleen, mutta ei niin pahasti kuin toisen Mikon kohdalla. Päästyämme hyvän matkaa alas oli Mikon helpotettava oloaan – molemmista päistä. Tauon jälkeen irrottauduimme köysistöstä ja marssimme reippain askelin kohti Meteota, välillä taukoja pitäen. Oppaamme jäi vauhdistamme ja palasi leiriin vasta pitkän tovin jälkeen. Leirissä meitä oli vastassa toinen oppaamme, joka tiedusteli miten päivämme oli mennyt. Hän onnitteli meitä huipulle pääsystä ja totesi, että hänen olisi pitänyt olla alun perin huipulla käyneiden köysistössä, mutta jossain kohtaa hän oli jäänyt Jarkon ja Ilkan kanssa jälkeen ja myöhemmin he olivat palanneet takaisin 4329 metristä. Vihdoin leirissä. Teimme varusteiden huoltoa ja kävimme levolle.

Gergeti Trinity church

Yövyimme Meteolla ja lähdimme aamutuimaan paluumatkalle Tbilisiin. Onneksi saimme perusleiristä varusteille hevoskyydin ja maastoautokyydin kirkolta Tsebamindaan koko jengille. Kävellessämme alas laaksoon tuntui ilma selvästi hapekkaammalta.

Tiimi ja tiimihatut
Kuvassa koko tiimimme Jarmo, Mikko, Jouni, Mikko, Jarkko ja Ilkka.

Mt. Kazbekin huipulla käynnin jälkeen ostimme tiimihatut ja sopivasti palautumisjuomaa. Kuskimme olisi vienyt meidät kylpylään rentoutumaan, mutta päätimme kuitenkin mennä suunnitelman mukaan, eli nopeasti majapaikkaan, suihkuun ja syömään! Ilta meni mukavasti syöden paikallisia herkkuja ja vieläpä todella edulliseen hintaan. Jatkoille menimme Skyy-nimiseen baariin josta yömyssylle kämpille. Mikko ja Jouni istuivat parvekkeella, lempijuomaa naukkaillen, aina aamuun asti. Meikä ei ainakaan ollut tämän porukan kovimmassa kunnossa.

Seuraavana päivänä meitä odotti Jarkon järjestämä kiertoajelu ympäri Georgiaa. Amazing! Aamuvirkkuina Jouni ja Mikko kävivät ajelulla ensimmäisenä. Minun ja Jarkon vuoron koettaessa oli lämpötila kohonnut jo uskomattomiin lukemiin. Itse asiassa en voi ymmärtää miten joku voi elää sellaisessa kuumuudessa. Huh hellettä! Kiertoajelu keltaisella 1600:lla Ladalla, paikallista ponua juoden, oli vähintäänkin mieleenpainuva kokemus. Kuskina toimiva oppaamme antoi omenan ryyppyjen välissä korvaamaan lantringin puutteen.

Kiertoajelu

Kiertoajelun jälkeen löysimme itsemme taas maukkaiden ruokien äärestä. Kiitos Jarkko upeista järjestelyistä! Kaikki meni nappiin!

”Disko-jalat Meduusa-baarissa! Voisiko olla jännittävämpää?”

Illalla keskityin jalkapallon seuraamiseen kun muut painelivat illan tullen baariin. Jälkikäteen tarinat kuunneltuani en taitanut menettää mitään. Tosin jalkapallokaan ei mennyt ihan niin kuin olin toivonut.

Paluu takaisin Suomeen alkoi perusteellisen saunomisen ja peseytymisen jälkeen. Itse olin todella väsynyt ja ehkäpä vieläkin pienessä vatsataudissa. Matkalla sain kutsu Georgian Mt. Shkharalle ja Tadzhikistanin Pik Leninille. Valitettavasti tämän vuoden vuorikiipeilyt oli kiipeilty ja kutsut piti jättää väliin.


Matkamusiikista jäi eniten mieleen hullua kyytiä ajavien taksien teknomäiske ja Volbeat – Still Counting.

Mitä tuli opittua?

  • Kosteuspyyhkeet ovat lähes pakollinen varustus kun hygieniaolot ovat kehnot. Suosittelen lämpimästi. Kosteuspyyhkeiden mukana kannattaa pitää Bepanthene-voidetta, tms. hiertymiin ja pienempiin nirhaumiin.
Facebooktwitterredditpinterestmailby feather